torstai 10. marraskuuta 2016

Miksi kannattaa valokuvata kattoja

Minulla on kolme työkaveria (työnantajan lisäksi), jotka ovat töissä eri päivinä, joten eilen oli ensimmäinen kerta, jolloin me kaikki olimme samassa paikassa samaan aikaan. Kello viiden epävirallisessa kokouksessa joimme teetä, söimme suklaakeksejä ja joululeivoksia, sekä keskustelimme eräistä nimeltämainitsemattomien suurvaltojen johtajista ja niinkin positiivisesta aiheesta kuin kolmas maailmansota. Tunnelma oli varsin hilpeä, ja kokouksen päätteeksi otimme yhteiskuvan muistoksi.

Kuluneen viikon aikana olen seikkaillut vähän joka paikassa. Eräänä päivänä paistoi yllättäen aurinko, joten en voinut olla lähtemättä kuvausretkelle juutalaiselle hautausmaalle, jonka löysin melko läheltä eräänä toisena päivänä. Se oli varmasti yksi syksyn kauneimmista päivistä.

Hautoja.
Lehtimatto varjoilla, olkaa hyvä.

Viime sunnuntaina pääsin ihastelemaan Alte Nationalgallerien teoksia, kuten Paul Cézannea, Vincent van Goghia, Auguste Renoiria ja Claude Monetia, sekä saksalaisia biedermeier -maalareita. Päivän päätteeksi kaverini tarjosi minulle läksiäisillallisen ravintolassa. Vaikka lähtööni on aikaa kaksi ja puoli viikkoa, joitakin kavereita näen nyt viimeisiä kertoja. Tuntuu haikealta, koska jos tämän jälkeen haluan nähdä heitä vielä joskus, minun täytyy suunnitella ja nähdä vaivaa sen eteen, että olemme edes samassa maassa samaan aikaan.

Keskeneräinen.
Maalaus. Ovi. Toinen maalaus.
Édouard Manet: In the Conservatory
Aina kannattaa kuvata kattoja. Sieltä voi löytää jotain kiinnostavaa ja kaunista.

Maanantaina minulla ei ollut mitään erityisiä suunnitelmia, mutta keskellä päivää päätin lähteä yhden kämppäkaverini kanssa Potsdamiin, joka on pieni kaupunki Berliinistä lounaaseen. Sinne on noin tunnin junamatka Berliinin keskustasta, ja se on tyyliltään aivan erilainen kuin Saksan pääkaupunki. Rakennukset ovat matalia ja vanhoja, ja yksi keskustan pääkaduista muistuttaa vanhaa Porvoota. Potsdamin keskustassa on myös hollantilainen kortteli, joka näyttää 1800-luvun lontoolaiselta tehdastyöläiskadulta. Kaupungissa on monia mielenkiintoisia rakennuksia ja kauniita kirkkoja, sekä kuuluisat puistot linnoineen, joita ei ollut tällä kertaa aikaa käydä katsomassa. Potsdam vaikuttaa viehättävältä, kiinnostavalta ja sopivalta paikalta asua. Kaupungin väkilukukin on helpommin käsitettävissä kuin Berliinin (tarkistin sen Wikipediasta); noin satakuusikymmentä tuhatta, mikä on melko tavallinen määrä Suomen suurimmissa kaupungeissa.

Brandenburgin portti nro. 2.
Hollantilaiskortteli, joka näyttää Lontoolta.

Einen schönen Tag noch!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti