maanantai 10. lokakuuta 2016

Nokian paluu

Berliinissä on ainakin viikon kestävä Festival of Lights, jota lähdimme porukalla katsomaan menneenä viikonloppuna. Kuuluisien rakennusten seinille heijastettiin valtavan kokoisia animaatioita, joista parhainta sai äänestää jossain mystisessä paikassa, joka ei selvinnyt minulle. Tämän kaltaiset tapahtumat keräävät paikalle suunnattomat ihmisjoukot, ja myöhäisestä ajankohdasta huolimatta keskustan kaduilla liikehti enemmän kansaa kuin päivällä.

Jos luulit että kuvassa on tähdenlento, luulit väärin.
Mitä lie.
Viime viikon työtehtäviin kuului muun muassa mainospyörän laittaminen edustuskuntoon, sekä -vihdoin ja viimein! - muutamia kuvamanipulaatiotehtäviä ja kuvituksen suunnittelua. OstPostilla on netissä online-suunnittelusivusto, jonka avulla minä luon mainoksia ja kuvituksia yrityksen tarpeen mukaan. Olen myös pikkuhiljaa totutellut lataamaani Gimp-ohjelmaan, joskin Photoshopia käyttäneenä se ei ole vienyt minulta kovin paljon aikaa.

Työ pysyy mielenkiintoisena ja monipuolisena, kun joka viikko saan oppia jotain uutta. Edellisenä päivänä en koskaan tiedä, mitä tulen seuraavana päivänä tekemään töissä. Se onkin parhaita puolia tässä työpaikassa hyvän työilmapiirin ja työkavereiden ohella. Mutta ilmeisesti kaikkea ei voi saada, ja parhaissakin asioissa on toisinaan huonot puolensa. En olekaan varmaan vielä kritisoinut epäedullisia työaikoja.

Joskus elämässä tulee hetkiä, jolloin täytyy opetella uudestaan asia, minkä on taitanut kaukaisessa menneisyydessä. Sain kokea tämän hyvin konkreettisesti viime viikolla, saadessani käteen "uuden" puhelimeni - Nokian! Eikä minkä tahansa Nokian, vaan mallin, jota kukaan ei ole nähnyt enää vuosiin. Tämä yksilö on varmasti ensimmäisiä puoliksi kosketusnäyttöjä, näppäimistön ja liukuvan kannen kanssa. Erittäin epäkätevän oloinen. Ja voi sitä riemua, kun tajuaa, ettei osaa käyttää vanhaa Nokian puhelinta.

Onneksi minun ei tarvitse tehdä sillä mitään vaikeampaa kuin soittaa ja vastaanottaa puheluita.

Ps. Valitan kuvien vähäisyyttä, joka johtuu siitä, ettei kamerani suostunut yhteistyöhön.

Tschau!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti