maanantai 3. lokakuuta 2016

Sokeriruokomehu ja Berliinin harmaa puoli

Toisinaan työ pitää ihmisen kiireisenä. Tänään minulla ei ole kiire minnekkään, koska on Saksan yhtenäisyyden päivä, joka on kansallinen vapaapäivä. Mutta toisaalta minulla ei ole maanantaisin töitä, joten tämä päivä olisi muutenkin ollut vapaa. Tänään ei ole sunnuntain tapaan yksikään kauppa auki, mikä on ihan oikein. Kunnioitusta, ihmiset.

Viikko takaperin sunnuntaina Mauerparkissa oli Flohmarkt, niin kuin siellä joka sunnuntai on. Jättimäinen markkinakojujen liittoutuma, tuhansittain ihmisiä, street food -kuja, kymmeniä katumuusikoita, paljon hälinää. Tämä tapahtuma ei ole millään tavalla verrattavissa Suomen sunnuntaimarkkinoihin jo pelkkien mittasuhteidensa takia, mutta myös sen vuoksi miten monipuolista ja mielenkiintoista esinettä ja asiaa siellä on tarjolla. Sää oli kaikin puolin loistava: aurinko paistoi ja oli lämmin.

Väkeä liikkellä.

Street food -kujalla saattoi haistaa samaan aikaan kymmenien eri maiden tuoksuja. Oli saksalaisia makkaroita, intialaista ja vietnamilaista ruokaa, oli koju, jossa maistoin ensimmäisen kerran sokeriruokomehua (erikoista, erittäin hyvää ja makeaa), ja paikka, johon lopulta päädyin kaverini kanssa syömään perinteistä japanilaista ruokaa, okonomiyakia (aivan mahtava makuelämys).

Okonomiyakia inkiväärin kanssa!

Mikäpä sen parempi tapa viettää sunnuntai kuin istuskella rauhassa puistossa ja jutella kaiken maailman asioista, ja vaihtaa välillä paikkaa kun lähistöllä olevan pariskunnan grilli savuttaa suoraan naamalle. Mauerpark on hyvin suosittu ajanviettopaikka viikonloppuisin. Siellä näkyi paljon kokonaisia perhekuntia piknikillä, ihmisiä vain istuskelemassa ja huomaamassa, että kappas, kellohan on jo seitsemän ja me olemme olleet täällä kahdestatoista asti. Ja sen jälkeen voi kävellä U-Bahnhof Eberswalder Straßen lähistöllä olevalle grillille ja syödä döneriä ja currywurstia. Suosittelen lämpimästi.

Koripallo-ottelu.
Mauerpark.

Asumisjärjestelyt ovat muuttuneet. Lauantaina huonekaverini lähti takaisin Italiaan, mikä oli aika surullista, koska olen tottunut menemään hänen kanssaan ihmettelemään kaikenlaisia paikkoja. Mistä sitä tietää milloin tapaa seuraavan kerran. Mutta hän opiskelee Venetsiassa, ja se kuulostaa ihan siltä, että minä olen saanut loistavan syyn lähteä katsomaan tuota legendaarista kaupunkia lähitulevaisuudessa.

Eilen tänne saapui uusi poika Sveitsistä, ja ensi viikolla ranskalainen tyttö lähtee takaisin Ranskaan, mutta parin viikon kuluttua tänne tulee uusi ranskalainen tyttö. Ihmiset tulevat ja menevät. Minä olen ollut täällä kuukauden, ja kaksi kuukautta on vielä edessä. Yhtäkkiä se tuntuu lyhyeltä. Seuraavan kerran lähden varmasti puoleksi vuodeksi.

Berliini ei ole kokonaan sellainen kaunis kaupunki, mikä näkyy näissä kaikissa kuvissa. Yleensä tapanani ei ole ottaa kuvia niistä törkyisimmistä kaduista, kodittomista jokaisen sillan alla, gfaffiteista joka puolella, puhumattakaan joskus nenään tunkeutuvista karmaisevista hajuista, joista ei edes voi ottaa kuvaa. Lähellä Aleksandesplatzia on kummallinen, suuri kerrostalo, jonka yhdessäkään ikkunassa ei ole lasia. Rakennus näyttää noin viidenkymmenen vuoden ikäiseltä, eikä siellä asu ketään. Tällaisia rakennuksia näkee useassa paikassa aivan keskustassa, vieressään hyvin hoidettuja pihoja ja siistejä seiniä. Kontrasti on valtava.

Berliinissä on joka puolella rakennustyömaita, eikä kauniista maisemista tai kohteista aina saa esteettistä kuvaa kaikkine rakennustelineineen, suojamuoveineen ja nostureineen. Sateinen ja harmaa sää on myös etuna, jos haluaa kuvata vähemmän edustavia kuvia kaupungista. Nauttikaa siis näistä muutamista kuvista, joiden avulla pyrin valaisemaan Berliinin monipuolisuutta!

Tällaiselta näyttää East Side Galleryssä. Vasemmalla Berliinin
muuri, kaukana voi nähdä Aleksanderplatzin televisiotornin.
Katu.
Metron sisäänkäynti.
Tämä ikkunalasiton talo ei ole sama, mistä puhuin aiemmin.

Bis Später!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti