lauantai 24. syyskuuta 2016

Kurpitsakeittoa

Työviikko on ohi. Tänään olin varautunut työskentelemään kahdeksaan asti, mutta unohdin, että lauantaisin ostPost sulkeutuu kuudelta. Onneksi sain tiedon tästä ennen kuin aloin paiskimaan ylitöitä.

ostPostin julkisivua.

Työkaverit ovat kaikki todella mukavia, ja siksi paikassa on miellyttävä työskennellä. Työtehtävät ovat monipuolisia, eikä yhteen ehdi kunnolla kyllästyä. Tällä viikolla olen laittanut kirjoja myyntiin saksankielisille sivustoille, jakanut valehtelematta tuhansia flaijereita ympäri Friedrichshainia, päivittänyt yrityksen verkkosivuja ja blogia ja niitä kaikkia muita paikkoja netissä, missä ostPost kuuluttaa tapahtumista. Olen niiden lisäksi tiskannut ja siivonnut, palvellut erittäin vähän asiakkaita ja koristellut julkisivua. Eilen illalla pimeän tultua minä, työnantaja ja toinen työntekijä istahdimme pöydän ääreen ja söimme kurpitsakeittoa.

Työskentelytilani.

Olen tällä viikolla oppinut paljon lisää ostPostin toiminnasta. Muutaman kerran viikossa illalla takahuoneessa pidetään venäjän-, saksan- ja puolan kielen kursseja. Lisäksi yritys järjestää kaikenlaista tapahtumaa kaikenikäisille ihmisille, esimerkkinä Lerntag, joka järjestetään huomenna. Tapahtumaan voi käydä tutustumassa painamalla tätä.

Työaikoihin alan jo hieman tottua. Päivät ovat muulta osin vähän toimettomia kun en tapaa enää kavereita niin usein kun kahtena ensimmäisenä viikkona. Mutta sen vuoksi viikonlopuista osaan nauttia entistä enemmän: ei ole töihin menoa, ja se aika on varattu työn ulkopuoliselle sosiaaliselle elämälle. Ah, miten mukavaa.

Tälle illalle on luvassa viiden hengen italialainen illallinen kämppäkavereiden kanssa. Lyhyemmät työajat osuivat tällä kertaa juuri oikealle päivälle, koska viimeksi en kerennyt illalliselle, koska olin myöhään töissä.

Kirkko, jonka bongasin. Sijaitsee työmatkani varrella, omistaa uskomattoman
hienot lasimaalaukset.

Erittäin mukavaa jo alkanutta viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti