Näin kerron hyvästä musiikista

Kuulkaa, kerran eräs tuttavani sanoi, että hyvää musiikkia mitataan kansainvälisellä kananliha-asteikolla. Jos musiikinkuuntelupaikkana on esimerkiksi Berliinin Nikolaikirche, voi asteikko toisinaan mennä sekaisin. Live-musiikissa yhdistyy kuulo- ja näköaisti, jotka tekevät kokemuksesta huikaisevamman verrattuna Spotifyn ääressä istumiseen kotona. Tällä kertaa kyseinen hyvä musiikki ei aivan täyttänyt "live-musiikin" kriteerejä, koska se tuli nauhalta, mutta antakaas kun kerron koko tarinan.

Suunnitelmiini kuuluu käydä mahdollisimman monessa kirkossa. Tänään koulun jälkeen käväisin Meyerbeerstrassella (accommodation, apartment, huoneisto, talo, koti?? Tästä hetkestä lähtien aion sanoa majoituspaikkaa kodiksi. Huomattavasti helpompaa) lepuuttamassa jalkojani, syömässä nakkeja, paistettuja kananmunia ja kurkkua, sekä heittämässä ylimääräiset tavarat matkasta. Sen jälkeen lähdin raitiovaunulla takaisin keskustaan etsimään muutamasta kaupasta jotain, mitä en loppujen lopuksi löytänyt. Tästä masentumatta suuntasin kulkuni päivän pääkohteeseen, Nikolaikircheen. En ole vielä ehtinyt kuljeskella siinä osassa keskustaa, vaikka se on aivan Aleksanderplatzin vieressä. Nikolaiviertel on Berliinin vanhin alue, joka tuhoutui maailmansotien aikana. Se uudelleenrakennettiin muutamia vuosikymmeniä sitten historialliseen tyyliin.

Nikolaikirche

Berliinin Nikolaikirche toimii nykypäivänä museona, ja opiskelija pääsee sisään kolmella eurolla. Kirkon sisällä vitriineihin oli koottu monia vuosisatoja vanhoja esineitä kuten koruja, kengänpohjia ja ehtoollismaljoja. Oli enkeleitä ja ihmisiä esittäviä patsaita, sekä luonnollista kokoa oleva krusifiksi. Kaikkein hienoin asia löytyi kuitenkin urkuparvelta, jonne johtavia portaita en meinannut ensin huomata. Tuoleja, kuulokkeita ja näyttö, josta sai valita haluaako kuunnella Crügeriä, Bachia vai Buxtehudea (vai kymmentä muuta säveltäjää). Istuin, laitoin kuulokkeet korville ja kuuntelin.

Soittolista.

Kirkko on juuri oikea paikka kuunnella sellaista musiikkia. Ja vaikka paikan päällä ei ollut soitinyhtyettä eikä kuoroa, tuntui sanoinkuvaamattoman mahtavalta istua urkuparvella, katsoa korkeita holvikaaria ja kuunnella "Wie soll ich dich empfangen". Tiedättekö, semmoisesta tulee niin ylevä olo.

Tykkään symmetrisistä kuvista.

Kuuntelin yllä olevan kantaatin ensimmäisen osan, joka kuuluu videon alussa.

Olisi tehnyt mieli jäädä parvelle istumaan kuunnellen lista loppuun, mutta neljän sävellyksen jälkeen minulla oli kiire kiertää kirkko ennen kuin se suljettaisiin. Ei kuitenkaan niin kiire, etten olisi ehtinyt rauhassa ihastella kaikkea ympärillä olevaa.

Lensi enkeli.

Kotimatkasta en mainitse kuin sen verran että kävin ensimmäisen kerran Dunkin' Donutsissa. Hymyilytti, ja että hymyilyttää vieläkin, tosin ei sen donitsin takia, vaikka oli sekin ihan hyvää.

Ps. Ajattelin kirjoittaa enemmän siitä, kun kävin lauantaina kuljeskelemassa Charlottenburgin linnan puutarhassa, mutta jätän sen myöhemmäksi. Taidan joskus tulevaisuudessa käydä sisälläkin.

Ps. nro II. Viime perjantain testistä sain oikein huimat 63%, eli rimaa hipoen! Olen niin ylpeä itsestäni.

Ps. nro III. Kävin Finnland Institutissa, josta löysin suomenkielisen kirjaston. Ainakin kolme hyllyä sen tyylisiä kirjoja kuin Tuntematon sotilas, Iijoelta etelään ja Puhdistus. Nyt koulu- ja kotimatkat sujuvat mukavasti Mielensäpahoittajaa lukiessa.

Auf Wiedersehen!