Mistä olen mahdottoman ylpeä

Paluu lumiseen Suomeen tuntui siltä, etten olisi koskaan ollutkaan poissa täältä. Hämmentävää.

Lunta, lunta!

Kaikki maalaamani maatuska-kynttilät. Joku ne ostaa ja polttaa. Hurjaa.

Jos eräs ystävistäni ei olisi kysynyt, mihin aikaa olen lauantaina lähdössä takaisin Suomeen, olisin todennäköisesti myöhästynyt lennolta. Minulla on koko tämän kolmen kuukauden ajan ollut vahva mielikuva siitä, että lentokone lähtee joskus kahdeksan jälkeen illalla lauantaina. Varmistin tarkemman ajan perjantai-aamuna ja huomasin järkytyksekseni lennon lähtevän kahdeksan jälkeen aamulla! Olin ajatellut pakkaavani lähtöpäivän aamuna ja tekeväni vielä jotain sinä päivänä, mutta suunnitelmat muuttuivat. Lähdin töihin viimeistä kertaa mielessäni vain se, etten ollut edes aloittanut pakkaamista, en siivonnut huonetta, ja minulla olisi iltakahdeksaan asti töitä, jonka jälkeen minun olisi tehtävä kaikki nuo ennen kello neljää aamuyöllä, jolloin olisi herättävä ja lähdettävä lentokentälle.

Noin siinä suunnilleen kävi. Viimeinen työpäivä oli oikein hauska, koska kaikki työkaverini olivat samaan aikaan paikan päällä, joten istahdimme teen ja suklaakakun ääreen ja juttelimme kaikenlaista.

Kämpälle palattuani pakkaamisessa ja huoneen siivoamisessa menikin vain pari tuntia, ja kymmenen jälkeen huomasin pääseväni viettämään aikaa kämppäkavereiden kanssa. Keskiyöllä lähdimme Anton Grillille viimeiselle dönerille, ja siitä voikin päätellä, etten sinä yönä nukkunut kovin pitkään.

Suomeen palattuani ensimmäinen asia, mitä kaipaan Berliinistä, on julkinen liikenne. Jouduin odottamaan Helsinki-Vantaan lentoasemalla lähijunaa paljon pitempään kuin olisin arvannut. Ja jouduin oikein väkisin kuluttamaan paljon aikaa ja kävelemään mahdollisimman hitaasti odotellessani bussia, joka lähtisi Kampista Mikkeliin. Ja kaiken huipuksi tunsin suurta epätoivoa katsellessani Mikkelin lähiliikennettä: lauantaina vain kaksi bussia menee keskustasta kotiin, ja nekin seitsemän ja kahdeksan jälkeen illalla, joten kyytiä täytyisi odottaa pari tuntia (ja siinä ajassa ehtisi varmasti kävellä kotiin, oli selässä 23 kilon rinkka tai ei). Onneksi pikkuveli sattui sittenkin olemaan kotona valmiina hakemaan minut.

Lento Berliinistä Helsinkiin kestää kaksi tuntia, ja bussimatka Helsingistä Mikkeliin kolme tuntia, eli yhteensä viisi tuntia. Tästä huolimatta koko matka alkoi neljältä aamulla Saksan pääkaupungista ja päättyi vasta puoli kuuden aikaan illalla kun vihdoin saavuin kotiin. Ah, Suomen julkinen liikenne.

Mitä olen siis oppinut tältä ulkomaanjaksolta? Olen oppinut rakastamaan Berliinin julkista liikennettä: metroa, S-bahnia, busseja ja raitiovaunuja. Se onkin melkoinen ero verrattuna siihen, mitä kerroin ensimmäisessä tai yhdessä ensimmäisistä teksteistäni.

Olen oppinut puhumaan englantia sujuvasti. Ajattelen englanniksi ja olen siitä mahdottoman ylpeä! Tämän vuoden alussa ajattelin vielä olevani henkilö joka ei osaa puhua juurikaan englantia, ja itse asiassa siitä mielikuvasta on hankala päästä eroon, vaikka huomaan valtavaa kehitystä. Vaikka puhun myös saksaa sujuvammin, olisin silti halunnut oppia sitä enemmän. Jos keskityn, kykenen ymmärtämään paljon siitä, mitä ihmiset puhuvat, mutta on vaikeampaa yrittää itse ottaa osaa keskusteluun.

Olen saanut huomattavasti lisää itseluottamusta. Kun ajattelin Saksaan lähtemistä yksin, se oli samalla innostavaa ja pelottavaa. Nyt kun olen asunut siellä kolme kuukautta, olen huomannut, ettei ulkomailla asuminen ole sen pelottavampaa kuin kotimaassakaan. Voisin lähteä minne tahansa, eikä noista kahdesta tunteesta ole jäljellä kuin innostus.

Minulle on muodostunut selkeät tulevaisuuden suunnitelmat, eikä minulla millään jaksaisi olla kärsivällisyyttä odottaa kaiken tapahtumista. Suunnitelmani ovat kuitenkin usein muuttuneet muutaman kuukauden välein, joten saa nähdä mitä tällä kertaa tapahtuu.

Neljännesvuosi Berliinissä on ollut aivan mahtava kokemus. Maailmankuva avartuu, yleissivistys lisääntyy, tapaa erilaisia ihmisiä, itsenäistyy, oppii sietämään erilaisia tilanteita, blaablaablaa. Kuulostan ihan loppuarviointilomakkeelta.

Tekisin tuon kaiken uudestaan milloin tahansa.

Tässä on loppukevennykseksi kuvia joulumarkkinoilta.

Ihmiset luistelivat.

Auf Wiedersehen!