lauantai 15. lokakuuta 2016

Kuninkaalliset syömingit

Riemun päivä!! Töiden jälkeen huomasin kotiin palattua, että toinen lapaseni on kadonnut. Niin, se äidin neuloma valkoruskea oikean käden lapanen, se, jonka kanssa on monet talvet taisteltu pakkasta vastaan. Ei sitä ihminen osaa aavistaakaan, kuinka lapasen menettäminen voi kirpaista. Siinä tunteiden huumassa ehdin juosta Antonplatzille ja takaisin mitään löytämättä. Päätin olla luovuttamatta ja lähdin avainten sekä kuukausikortin kanssa matkaan, uskomatta, että tämä tarina voisi päättyä näin. Toivoin hartaasti, ettei lapanen ollut löytänyt tietään raitiovaunun tai S-Bahnin lattialle.

Matkustin Antonplatzilta Greifswalder Straßelle ja - uskokaa tai älkää - siellä se oli! Joku tavattoman ystävällinen sielu oli nostanut kovia kokeneen lapaseni aidalle, ja voitte vain kuvitella kuinka liikuttava tuo jälleennäkeminen oli. Tämä tietysti tarkoittaa sitä, ettei minun ja oikean käden lapasen tarina ole vielä päättynyt, unohtamatta vasemman käden lapasta, joka turvallisesti odotti kotona pelastusoperaation ajan. Etsivä löytää.

Kuva ei liity tapaukseen.

Yllättäen olen päässyt tekemään oman alani tehtäviä töissä siitä huolimatta, että työskentelen kirjakaupassa. Tällä viikolla suunnittelin eräälle tapahtumalle logon, ja vaikka graafinen suunnittelu ei ollutkaan lempiaineitani taidekoulussa, oli mahtavaa päästä piirtämään, suunnittelemaan ja lopuksi toteuttamaan viimeistelyä kuvankäsittelyohjelmalla.

Kerran juttelin työnantajani kanssa siitä, miten erilainen kokemus työssäoppiminen olisi voinut olla esimerkiksi Dussmann das Kulturkaufhaus -paikassa, joka on ostPostin tavoin kirjakauppa, ja jossa ostPostin tavoin on myös paljon muuta tarjolla kuin pelkkiä kirjoja. Suurin ero näiden kahden kaupan välillä on koko. Dussmann on kuin Suomalainen kirjakauppa kerrottuna seitsemällä ja ostPost on kuin pieni antikvariaatti. Jos olisin Dussmannissa työssäoppimassa, saisin todennäköisesti liikaakin kokemusta toimistotyöstä. OstPostin kokoisessa paikassa ei ikinä tiedä, mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Olen päässyt suunnittelemaan logoa, osallistumaan erilaisiin tapahtumiin, käyttämään vasaraa ja mielikuvitustani, sekä tekemään tietysti jonkun verran toimistotyötä.

Lupasin aikoinaan kertoa enemmän Schloss Charlottenburgista. Olen käynyt kävelemässä linnan puutarhassa kauniina päivänä, milloin oli hyvä kuvata ulkona. Sunnuntaina taas satoi vettä, joten oli täydellinen tilaisuus viettää päivä linnan sisällä kaverin kanssa.

Schloss Charlottenburgin rakennustelineet.
Sivusiipi ilman rakennustelineitä.

Pidän aivan erityisesti siitä, kun museoiden audio-kuuloke-mikä-lie-asia-josta-voi-kuulla-infoa sisältää usein puheen lisäksi musiikkia. "You have just arrived to the castle ballroom." Ja samaan aikaan kuulokkeista alkaa kuulua barokkimusiikkia cembalolla soitettuna. Kokemus on kaikinpuolin nautittavampi. Sitten sitä voi vaan käyskennellä ympäriinsä kaikkien koukeroiden ja kerubien ja kiinalaisten vaasien keskellä. Oikein, oikein mukavaa.

Täällä ne prinssit ja prinsessat pitivät tanssiaisia.
Tämä on mahdollisesti kuningattaren makuuhuone.
Siinä lepää.
Kuninkaallisten syömingit ovat vähän koreampia kuin meidän pitsapaikka.

Linnareissun jälkeen lähdimme syömään italialaiseen ravintolaan, jota kaverini kaveri oli suositellut. Ja ihan syystä! Tarjolla oli pitsaa ja pastaa, ja joka ikinen annos maksoi neljä euroa. Miksei Suomessakin ole tällaisia paikkoja?

Einen schönen Wochenende!

3 kommenttia:

  1. Kivaaa riida!!! Hyvä mieli. Hyvää mieltä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tuo mun kommentti on tunteenilmaisu, tuommonen kaikin puolin rehellinen älämölö. Mutta kuulostaa oikein oikein mukavalta. Ja kivoja kuvia ja hyvää huumoria (heh mulla oli oikein hauskaa ko iloitsin sydämestäni siitä että mun ystävä on ni älykäs että se kirjoittaa että kuva ei liity tapaukseen). Joo etttä tuota. Voin kuvitella kuin ihana jälleennäkeminen oli lapasen kanssa! Mulle kerran kävi nii että hukkasin lapasen enkä oo vieläkään löytäny, ja vaikka kyseisestä tapauksesta on parikin vuotta ni silti aina kadottamispaikan kulmilla liikkuessani en voi olla tiirailematta joka suuntaan epätoivoisen toiveikkaam (?) ahdistuneella otteella. Jep epämääräisiä lauserakenteita. pointti oli se tai ainaki vastedes on että pidä edelleenki hauskaa!

      Poista
    2. Hei nills, vuorovaikutus on hauskaa! Sitä paitsi yritän pyrkiä siihen, että ihmiset voi välillä kirjottaa sekä rehellistä älämölöä että toisinaan jotain pintaa syvempää. Kiitän ja kumarran komment(e)ista, jo(i)ta oli oikein kiva lukea!

      Poista